keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Työssäoppipäiväkirja day 7

2.9.2016 8.30-14.30
Aloitin aamun aikaisemmin Tarjan pyynnöstä. Pesin hänen asiakkaaltaan värin pois, ja föönailin hiukset kuivaksi. Kymmeneltä minulle tuli väriasiakas, joka halusi vaalennusta, ja kylmää vaaleata sävyä. Asiakkaan pohja oli noin 8 tummuinen, ei yhtään "pahan värinen", joten päätimme lähteä raidottamaan koko päätä folioraidoila, vaalennusaineella. Aloitin miedommalla hapetteella, 3%niskasta, ja etenin vaakaosin ylöspäin, vaihtaen hapetteen vahvuutta, kun ed. massa loppui. Tarja neuvoi tässä työssä, että ottaa vaalennusmassaa sutiin kerralla kunnolla, kun minä koitin aina sutia vaan vähän ja taas lisää, mm. tämän opin tässä työssä. Lisäsin vaalennusaineen joukkoon myös olaplexiä, sillä hiukset olivat aika hennot, etteivät kärsisi ihan niin paljon. Kun raidat olivat hyvin vaalentuneet, pesin hiukset ja kuivasin kuivaksi. Tämän jälkeen suunnittelimme Tarjan kanssa taiton hiuksiin, valittiin kylmän harmaa sävy, jonka levitin tyvestä latvaan pikaisesti kaikkialle. Kun tämä oli vaikutellut, pesin hiukset uudelleen ja föönasin kuivaksi. Hiukset hieman kärsivät, ja latvat takuttivat, mutta ihmeen hyvin kestivät kuitenkin kovaa käsittelyä. Lopputulos oli kylmän vaalean raidallinen ja mielestäni tuli todella hyvä, ja asiakas oli myös tyytyväinen. Aikaa meni 3 tuntia, mutta oli kyllä kaiken sen vaivan arvoista. Opin tässä työssä taas lisää vaaleien hiusten sävytystä. Tarjakin kehui lopputulosta, ja muutos oli kyllä silmin nähden lähes "valtava".
Tämän jälkeen minulla oli kolme miesten konetyötä, jotka kaikki onnistuivat hyvin, ja aikaa meni kaikkiin noin vartti. Tarja sanoikin, että urakoin oikein kunnolla miehiä päivän päätteeksi. Pääsin lähtemään aikaisemmin, kun olen tullut aikaisemmin, ja saan tunnit tasattua.
Kiva työntäyteinen päivä, oli kiva luoda uusia peilikuvia ihmisille. :) 

MHL 3
VÄRI 1 

ENNEN
 JÄLKEEN



Työssäoppipäiväkirja day 6

1.9.2016 9-17
Aloitin aamun värillä, vaaleata tehtiin. Aloitin vaalentamalla latvasta jo vaalean, tummalla tyvikasvulla varustetun hiuksen kokonaan. Ensin vein vaalennusaineen tyveen, ja annoin vaikuttaa noin 15 min, jonka jälkeen vedin vaalennusaineen latvaan asti. Kun massa oli vaikuttanut noin 45min, pesin sen pois, jolloin tuloksena oli puhdas vaalea, hieman lämmin sävy, joka sittemmin sävytettiin kylmäksi, violettiin meneväksi. Valittiin yhdessä asiakkaan kanssa sensidon sävy 10/66, jolla siis sävytin vaalean pohjan. Opin tässä työsä vaalennuksen jälkeistä sävyttämistä, jota en ihan hiveästi ole tehnyt, mutta nyt sujui hyvin, ja sävystä tuli sellainen kun asiakas halusikin, eli tekijä ja asiakas olivat tyytyväisiä. Aikaa tähän meni hieman reilu 2h.
Tämän jälkeen minulle tuli miesten hiustenleikkuu, yhdistelmäkehä, joka sujui hyvin, rutiinisti, eikä löytynyt taas kun ihan millin heittoja tarkistuksessa. Aikaa tähän meni noin puolisen tuntia.
Seuraava asiakas oli nainen, jolla oli toispuoleinen eli geometrinen malli, vasemmalta lyhyt, oikealle pitenevä mali, jossa ensin leikkasin pääliosaa lyhyemmäksi, ja sitten vasemman sivun, ja viimeiseksi oikean puolen kasvavana kerrostuksena. Leikkaus sujui hyvin, eikä Tarja löytänyt moitteita tarkistukessa. Opin tässä työssä kasvavaa kerrostusta ja sen leikkausta muistuttelin mieleen. Aikaa tähän meni noin 45min.
Seuraavana oli naisten ylöspäin pitenevä kehä, jonka alotin niskasta ja yhdistin pääliosaan. Opin tässä leikkauksessa huomioimaan yhä enemmän hiusten taipuisuutta ja kasvusuntia. Tarja kehui työtä, ja löysi millin heittoja tarkistuksessaan, mutta työ meni mielestäni oikeinkin hyvin.
Päivän lopuksi oli neljä miesten hiustenleikkuuta, joista kaksi ensimmäistä oli konetöitä. Ensimmäisenä ajoin ananas hiusten sivut, johon aikaa meni 10min. Sitten ajoin koko hiukset konetyönä, johon aikaa meni noin vartti. Seuraava olikin miesten yhdistelmäkehä, joka sujui hyvin, ja Tarjan tarkistaessa löytyi taas ihan millin heitto jossakin kohtia, mutta muuten meni hyvin, ja aikaa meni noin puolituntia. Viimeisenä olikin taas konetyö, jossa ajoin kaikki hiukset samaan mittaan, sujui hyvin ja aikaa meni noin vartti.
Päivän työt tehtynä, paljon oli hommia ja kaikki sujui mielestäni hienosti.
 
MHL5
NHL 2
VÄRI 1


maanantai 29. elokuuta 2016

Työssäoppipäiväkirja day 5

26.8.2016 9-17

Aloitin aamun miesten värin pesulla ja föönauksella. Tarja oli levittänyt värin, ja minä pesin sen pois. Lopputulos näytti hyvältä ja harmaat oli maastoutettu. ;) Tämän jälkeen jatkoin permanentin rullauksella Tarjan kaverina, kunnes ovesta tuli sisään nainen kysymään hiustenleikkuuta. Tarja jatkoi permanentin loppuun ja minä leikkasin naisten ylöspäin pitenevän kehän. Leikkaus sujui ongelmitta, ja selvä suunnitelma oli jo mielessäni kun lähdin leikkaamaan. Toteutin suunnitelman ja leikkauksen aikana Tarja katsoi työtä kerran, ja antoi pari vinkkiä. Lopputarkastuksessa löytyin ehkä hiuksenhienoja korjauksia, mutta muuten sain kehuja, että hyvin sujui. Opin tässä taas lisää naisten hiustenleikkausnopeutta ja itsevarmuutta työhön.

Tämän jälkeen tulee miesten hiustenleikkaus, yhdistelmäkehä, joka sujuu normi rutiinilla mielestäni hyvin. Aikaa tähän noin 35min. Seuraavana ovesta sisään astuu mies, joka haluaa konetyön, jonka toteutan. Ajan kauttaaltaan 6mm pituiseksi, ja asiakas on tyytyväinen. Tähän meni aikaa noin vartti kaikkineen.

Seuraavaksi ovesta astuu poika, joka kysyy parturiaikaa. Hän esittää kuvan ananastukasta, jonka leikkaan. Ajan sivut koneella 9mm, ja pääliosaa lyhennän hieman. Helppo homma, joka sujuu hyvin. Tähän kuluu aikaa noin 20min. Seuraavana on naisten hiustenleikkuu, samanlainen kun aamuinenkin, eli ylöspäin pitenevä kehä. Tämäkin leikkaus sujuu samalla mallilla kuin ed. leikkaus jo melko "rutiinisti", jos niin voi sanoa. Saan myös kehuja tästä leikkauksesta. Taas opin leikkaamaan naisten yp kehän hieman nopeammin. Tähän leikkaukseen aikaa meni ehkä noin 45min.

Seuraavana minulle tulee kaksi miesten leikkausta, isä ja poika. Molemmilla on pyörtyväiset takaraivolla, ja näissä leikkauksissa opin pyörtyväisistä enemmän. Ensimmäisessä työssä pyörtyväisen kohdan jätän nin pitkäksi, ettei se nouse pystyyn. Toisessa ajan pyörteen kohdan koneella niin lyhyeksi, että asettuu hyvin. Muuten miesten perusleikkaukset eli yhdistelmäkehät  molemmissa sujuu hyvin.  Tässä työssä opin pyörtyväisten mukaan leikkausta, sekä koneella häivytystä, eli kun alaosa on ajettu 9mm, niin miten yhdistää koneella pääliosaan ym. Tarjalta sain kehuja, sillä hän sanoi, että oli tosi haastavat hiukset leikata ja selvisin niistä hyvin, ja olin kyllä itsekkin tyytyväinen käden jälkeen, samoin asiakkaat. Näihin meni yhteensä vähän reilu tunti, joku tunti kymmenen ehkä kaikkineen.

Päivän päätteeksi minulle tulee nainen, jolla on pidemmät hiukset. Suunnittelemme leikkauksen, ja leikkaan ehjän rakenteen, eli tasaan latvat ja leikkaan niistä huonot pois. Linja on suora, ja leikkaus sujuu hyvin. Tämän jälkeen suunnittelemme yhdessä vielä otsatukkaa, ja Tarja ehdottaa, että yhdistäisin pitkää otsista veitsellä muuhun rakenteeseen. Näin siis päätämme tehdä, ja pääsen kokeilemaan veitsileikkausta. Tarja neuvoi miten teen, ja ei se ollutkaan niin vaikeaa mitä olin kuvitellut. Yhdistin otsahiukset veitsellä, ja tämän jälkeen asiakas vielä kysyy, voisiko latvaa ohentaa veitsellä samalla tavalla. Tuumasta toimeen, ja käyn vielä kaikki latvat läpi veitsellä ohentaen. Tykkäsin paljon veitsileikkauksesta, eikä se tosiaankaan ollut vaikeaa, ainakaan näin ensikertalaiselle pitkissä hiuksissa. Lopputulos on hyvä ja asiakas tyytyväinen. Tähän aikaa kului vajaa tunti, ehk noin 50-55min. Opin tässä työssä siis aivan uutta, veitsileikkausta, veitsellä ohentamista ja yhdistämistä. Sitä kun saa vielä harjoitella, niin se tekee mestarin. :)

Päivä pulkassa, ja kaikki sujui oikein mallikkaasti. Olin tyytyväinen päivään.

PERMIS 1
NHL 3
MHL 5

torstai 25. elokuuta 2016

Työssäoppipäiväkirja day 4

24.8.2016 8-17


Aamu alkoi aikasemmin kuin normaalisti Tarjan pyynnöstä. Ensimmäisenä pääsinkin tekemään väriä, tai siis levittämään sitä sen jälkeen kun Tarja oli ensin leikannut asiakkaan hiukset. Asiakkaalla oli harmaata tyvessä, muuten tumma tyvi ja vaaleita raitoja. Tarja suunnitteli värin, johon tuli tummaa tyveen ja vaaleat raidat tehtiin kuparipunaisiksi. Värin Tarja teki itse, mutta sivusta seuranneena opin, että harmaille hiuksille on parempaa simin nestemäinen 3% hapete, tarttuu kuulemma harmaisiin paremmin. Levitin tyveen siis tumman värin, ja pääliosan vanhoihin vaaleisiin raitoihin laitoin punaista. Vaikutusajan jälkeen pesin värin pois, ja föönasin hiukset kuivaksi. Opin tässä työssä "vanhojen" vaaleampien osien hyödyntämistä "uusien" erisävyisten raitojen teossa. Lisäksi opin tuon ed. mainitun hapete jutun. Aikaa värin levitykseen, pesuunja föönaukseen meni ehkä noin 1,5h kokonaisuudessaan.
Tämän jälkeen minulle tuli yksi miesten hiustenleikkuu, yhdistelmäkehä. Leikkaus sujuu hyvin, eikä mitään moitteita löydy lopputuloksesta. Aikaa meni noin 30 minuuttia. Perään tulee heti toinen miesten leikkaus, joka on konetyö, sivut samaan mittaan, päällä ei ole hiuksia lyhennetäväksi. Aikaa tähän menee noin 10-15min, eli nopea työ. Asiakkaat tyytyväisiä. Olen mielestäni kehittynyt miesten leikkauksissa paljon, tahti on ripeämpää ja työ sujuu hyvällä rutiinilla.
Näiden jälkeen "joutoajalla" pesen liikkeen ikkunat sisältä ja ulkoa, koska niihin on suunnitteilla uudet teippaukset.
Iltapäivästä minulle tulee naisten hiusteleikkuu, ylöspäin pitenevä kehä. Asiakkaalla on polkkatukka, ja hän näyttää minulle nuoruuden kuvaansa, jossa hänellä on lyhyet hiukset, jollaiset hän nyt haluaa. Pesen hiukset alkuun, ja sitten leikkaan. Leikkaus sujuu ihan hyvin, muutamia vinkkejä Tarja antaa leikkauksen aikana, joita hyödyntäen sain aikaan hyvän lyhyen mallin, jota myös asiakas oli toivonut. Pari hassua kulmaa Tarja löysi tarkistaessaan, jotka korjasin ja työ oli hyvä. Lopuksi vielä föönailin hiukset muotoon. Onnistuin mielestäni ihan hyvin, otsatukan leikkauksessa ehkä on hitusen hiottavaa, tosin mielestäni se pitäisi leikata kerrasta, mutta nyt mulla se oli aluksi liian ohut osio, ja sitten kun otin siihen lisää, niin ei tahtonut millään asettua oikein. Mutta loulta kun tarpeeksi tarkistelin ja ohentelin niin otsatukastakin tuli todella hyvä. Tarja myös kehui työtä. Aikaa tähän meni kokonaisuudessaan tunti.
Tämän jälkeen minulle tuli vielä yksi miesten perusleikkaus, eli yhdistelmäkehä. Tämä sujui myös hyvin, ja aikaa meni 35min noin. Päivän päätteeksi tuli vielä kaksi koneleikkuuta, jotka sujuivat hyvin, molemmat leikattiin jokapuolelta 3mm, näihin meni aikaa noin vartti per työ.
Näin oli päivä pulkassa ja hyvin sujui tänäänkin kaikki. :)

MHL 5
NHL 1
VÄRI 1


maanantai 22. elokuuta 2016

Työssäoppipäiväkirja day 3

19.8.2016 9-17


Aloitin aamun tekemällä ständiin mainoksen, johon kirjoitin "vapaita aikoja opiskelijalle, tervetuloa" ja toiselle puolelle "opiskelija työt -30%". Juuri kun olin saanut ständin pihalle, ovesta asteleekin nainen, joka kysyy vapaata aikaa minulle väriin ja leikkaukseen. Minäpäs ryhdyn tuumasta toimeen.
Naisella on lyhyet hiukset, punertavat, noin sävyä 6. Asiakas antaa minulle päätösvallan, mikä aluksi hieman kauhistuttaa Mutta aivot alkavat raksuttaa, katselemme värikarttaa ja saamme päätettyä värin, joka on mahonginpunaruskea simin 5/5. Lisäksi päädymme tekemään räikeän punaisia raitoja etuhiuksiin, pidemmäksi jäävän osaan. Tähän käytän simin raitavärejä 45 ja 55 suhteessa puolet ja puolet. Perusväriin käytän 3% hapetteen ja raitoihin 6%,jotta saan nistä hyvät. Simin sekoitussuhde on 1:1 ja samoin raitaväreissä, 2 osaa hapetetta, 1osa vaalennusvoidetta ja 1 osa väriä, eli 1:1.
Aloitan työn niskasta, levittämällä värin tyvestä latvaan. Kun pääsen etuosaan raitojen kohdalle, laitan tyveen ensin 5/5 perusvärin ja sitten punaiset palkkiraidat folioon. Teen raitoja yhteensä neljä kappaletta. Lopuksi tarkistan, että hiusrajoissa on väriä ja kaikkialla muuallakin Väri vaikuttaa 35min, jonka aikana tarkistelin miten raidat lähtevät vaalenemaan. Tarjoan asiakkaalle kahvia.
Vaikutuajan jälkeen pesen värin simin emulgointiaineella, joka on minulle uusi tuttavuus. Deeassa näin ainetta, ja Anna kertoi siellä että on hyvä käyttää raitojen kanssa, joten nyt pääsin testaamaan. Aine ei vaahdonnut, kuten shampoo, mutta tuntui hyvältä hiuksissa, ja sain värin hyvin emulgoitua. Tämän jälkeen laitoin hoitoaineen ja hieroin tuttuun tapaan.
Kun saan pestyä, alan suunnitella leikkausta. Saan tässäkin vapaat kädet, ja päätän tehdä niskaan porrastuksen, eli niska lyhyeksi ja päälle enemmän mittaa, korvat näkyviin ja vasemmalta puolelta lyhyemmäksi kuin oikea, jolle jää otsatukka. Leikkaan ensin niskan, otan sitten pääliosasta hieman mittaa pois ja yhdistelen nämä. Leikkaus sujuu hyvin, Tarja teki vieressä omaa työtään, enkä kysynyt neuvoja ennen kun loppuvaiheessa että "mistä vielä leikkaisin, miltä näyttää ym". Tarja tarkistaa työn, eikä löydä isoja virheitä ja korjauksia, joten työ on sujunut hyvin. Föönailen hiukset kuiviksi kohotten tyvestä ylöspäin.
Lopputulos värissä ja leikkauksessa on hyvä, asiakas on tyytyväinen lopputulokseen ja samoin tekijä. Viimeistelen hiukset vielä suihkutettavalla vahalla. Itse suunnitelluksi työksi sujui todella hyvin, ja olin tyytyväinen käden jälkeen. Parannettavaa olisi ehkäpä siisteydessä, sillä väriä meni vähän korviin ym. mutta ne sai kuitenkin hyvin pois. Aikaa työhön minulla meni 2,5h kokonaisuudessaan. Kauppaan asiakkaalle vielä kotiin punaista värimaskia raitojen ylläpitoon.
Värin jälkeen minulle tuli kaksi miestenhiustenleikkuuta ovelta, joille molemmille tein miesten perusleikkauksen eli yhdistelmäkehän. Toisella ajoin sivut koneella ja yhdistin pääliosaan ja toisella leikkasin saksilla koko hiukset. Asiakkaat tyytyväisiä, lopputulokset hyviä, ja taas vaan joitan millin korjauksia, jotka ammattilainen näkee, minä en. Mutta ehkä silmä vielä harjaantuu näihinkin Molemmissa miesten hiustenleikkuissa aikaa meni noin 30 min. per. leikkaus.
Päivän lopussa autoin Tarjaa väriasiakkaan kanssa, pesin värin pois ja föönailin polkkatukan muotoonsa. Föönaus onnistui minusta hyvin, ja Tarja vielä tarkisti leikkauksensa. Asiakas oli tyytyväinen pesuun ja hyvään hierontaan, josta sain kehuja.
Lopuksi vielä imuroin lattiat, että on viikonlopun jälkeen mukava tulla töihin. Olin tyytyväinen päivään kokonaisuudessaan, työt ja asiakaspalvelu sujui hyvin.

VÄRI 1
MHL 2

Ohessa kuva aamupäivän värityöstä :)


Työssäoppipäiväkirja day 2

18.8.2016 9-17

 
Päivä alkoi reippaasti miesten hiusteleikkuulla. Tämä leikkaus oli perus miesten leikkaus, ja sujui hyvin. Silläaikaa kun leikkasin tätä, ovesta sisään astui nainen ja pyysi hiusten leikkausta, jonka minä otin seuraavaksi. Naisten hiustenleikkaus oli naisten perusleikkaus, porrastettu rakenne, jossa Tarja opetti minulle hyvän leikkausvinkin niskan porrastukseen. Vaakaosio kammataan sormien väliin ja vedetään kohti napaa ja leikataan, 90 asteen kulmassa, jolloin muodostuu hyvä porrastus. Tämän opin tässä työssä.
Seuraavaksi tuli miesten hiusteleikkaus, jossa olikin työtä, sillä asiakkaalla oli noin 10cm pituiset hiukset ja sivut lyhennettiin 4mm ja päälle jätettiin hieman enemmän pituutta. Lopputulos oli hyvä. Seuraavaksi oli jälleen miesten hiustenleikkuu, perusleikkaus, joka sujui hyvin. Nämä kaikki työt tein siis puoli kahteentoista mennessä. Kahdeltatoista tuli seuraava miesten leikkaus, jossa oli myös vähän enemmän työtä, mutta sujui hyvin. Jokaisesta työstä olen saanut kehuja, eikä huomautettavaa ole ollut "muutamaa milliä" enempää.
Puoli yheltä tuli seuraava miesten koneleikkaus, joka sujui hyvin. Olen mielestäni oppinut hyvin koneleikkuun salat (joka ei toki ole kovin haastavaa ) Yhdeltä tuli kaksi naista, ensimmäiseen Tarja antoi leikkuu ohjeet, ja leikkaus sujui hyvin, muutama pidempi hipsu jäi tarkistukseen, mutta ei isoja moitteita. Seuraavan leikkuun suunnittelin ihan itse, se oli naisten perusleikkaus, niska lyhyeksi ja päälle mittaa rullausta varten. Tämäkin leikkaus sujui mielestäni yllättävn hyvin, eikä montaa moitetta Tarjan tarkistaessalöytynyt tästäkään. Näiden jälkeen tuli vielä kahden jälkeen yksi nuorempi poika, jolle tei miesten perusleikkauksen, eli sivut lyyeksi ja päälle mittaa hieman enemmän. Tämä sujui hyvin, vaikka hiuslaatu oli sellainen, jossa kaikki saksenjäljet näkyivät.
Päivä oli asiakastöiden suhteen pulkassa ja siivoilin ja järjestelin vielä myyntihyllyä ja ulkoilutin koiraa. Tyäntäyteinen päivä, mutta tykkään kun pääseen todella tekemään ja työpäivät tuntuvat työpäiviltä. Tulen hyvin juttuun "pomon" kanssa ja yhteishenki työpaikalla on mielestäni kivan rentoa.

MHL 6
NHL 3